Bondi asuu Johannnan luona Vantaalla seuranaan faaraotytöt
Honey (Sawhorse's Better Be Sweet) ja Kara (Sawhorse's Just Shoot
Me). Bondi on aloittanut näyttelyuransa lupaavasti, sillä on tällä
hetkellä mm. 3 sertiä, Cacib ja 2 ROP-voittoa. Molemmilla kerroilla
ryhmäkilpailussa on tullut myös sijoitus, Tuurissa RYP-4 ja Kuopion
KV:ssa RYP-2. Bondi on nyt pitänyt pientä taukoa näyttelyistä, sillä
ne eivät selvästikään ole Bondin mieluisin harrastus.
Bondi oli farkkukerhon historian ensimmäisen virallisen erikoisnäyttelyn BEST IN SHOW kesäkuussa 2009! Tuomarina oli englantilainen kasvattaja-tuomari mrs Sheila Simm, kennel Ezhar.
Huomattavasti enemmän Bondia kiinnostaa juokseminen, ja maastoista Bondi on juossut joka kerta SA:n
arvoisesti ja sillä on myös yksi maastosertti jo kerättynä.
Ratajuoksu on kuitenkin selvästi Bondin laji. Bondi on aloittanut
kilpailemisen vuonna 2008 ja jokaisesta juoksemassaan kisassa Bondi
on saavuttanut käyttövalioajan. Sokerina pohjalla Bondi
voitti elokuussa Suomen mestaruuden.
|